Intohimosta kauneudenhoitoon palveluksessasi

Sari
BeautyPasiónin omistaja, ripsikouluttaja, Positive Psychology Practitioner
Sari on alkuperäinen lempääläläinen. Hän on haalinut tutkintoja mm. ruuanlaiton, myynnin ja visuaalisen markkinoinnin parista, mutta vasta kauneuden maailmaan lähtiessään hän tunsi olevansa oikealla polulla. Itsensä kehittäminen kuuluu arvoihin, ja lisää ammattitaitoa onkin tullut yrittäjän ammattitutkinnon ja positiivisen psykologian opintojen myötä. Sari on palvellut ripsien parissa vuodesta 2015 täällä Lempäälässä, mutta myös Kaukajärvellä ja Kalevassa.
Taustalla on jo lukuisia koulutuksia, vankka ammattitaito ja suuri halu kehittyä, siksi koulutuksia käydään vuosittain lisää. Sarin palveluihin kuuluvat ripsienpidennykset, lashlift eli ripsien kestotaivutus, brow lift eli kulmien laminointi, kulmien hennavärjäys, sokeroinnit, intialainen päähieronta ja kuumakivihieronta.

Susma
Kosmetologi
Susma on Nepalista kotoisin oleva iloinen ja ammattitaitoinen kosmetologi. Susma saapui Suomeen noin 7 vuotta sitten opintojen perässä, ja valmistuikin energia -ja ympäristöinsinööriksi vuonna 2018. Kiinnostus kauneudenhoitoalaa kohtaan kuitenkin veti puoleensa enemmän, ja Susma valmistui kosmetologiksi Vammalan ammattikoulusta vuonna 2022.
Susma on iloinen, sosiaalinen, utelias ja hän rakastaa tutkimista. Susma suhtautuu työhönsä intohimoisesti, ja haluaa tarjota asiakkailleen hetken ilman kiirettä. Työn motiivina on asiakaspalvelun varmistaminen tarjoamalla työstänsä vain parasta.
Susman palveluihin kuuluu mm. erilaiset kasvohoidot, laitehoidot kasvoille, jalkahoidot, käsihoidot, kynsien kestolakkaus, lashlift eli ripsien kestotaivutus, brow lift eli kulmien laminointi, klassinen hieronta, kuumakivihieronta ja unihieronta.

Sari A.
Diplomirefleksologi
Sari on myynnin ja asiakaspalvelun ammattilainen, ja aiemmat tutkinnot ovatkin tältä alalta. Hoitajaksi Sari päätyi oman kehonsa hoitamisen kautta. Sairastuttuaan krooniseen suolistosairauteen jo nuorena ja saatuaan kolme lasta, kävi hän säännöllisesti refleksologin vastaanotolla, ja saikin sitä kautta kehonsa takaisin tasapainoon ja kiputilat helpottumaan.
Koska Sarilla on myös henkilökohtaista kokemusta, hän kokee asiakkaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin erittäin tärkeäksi hoidoissa.
Sarin palveluihin kuuluvat koko kehon vyöhyketerapia, kalevalainen jäsenkorjaus ja hemmotteluhoidot stressin poistoon.